Lassen matkakertomus

Climbing diary of Kilimanjaro

Päivä 1

Suuri päivä on koittanut! Aamuherätys Uhuru Hotellissa Moshissa klo 6:30. Aamupala, jossa tutut evästykset; pekonia, munakasta, mehua, mysliä, jne. Myös oppaamme William oli mukana aamupalalla, sillä hän ilmeisesti yöpyi lähistöllä.

Moshista siirtyminen Kilimanjaron luonnonpuiston lähtöportille kesti noin 1,5 tuntia, jonka jälkeen lähtövalmistelut.

Lähtöportilla kirjauduimme sisälle ja varmistimme, että kaikki on kunnossa. MUTTA, eipä ollut! Molempien GoPro –kameroiden akut olivat jostakin mystisestä syystä tyhjentyneet.

Tämä sotkin hieman kuvaussuunnitelmaamme. Saimme kuitenkin kuvaukset purkkiin järkkäreillämme.

Lähtöportilla katselimme vielä ennen lähtöä kantajien pakkaustouhuja. Jokainen paketti punnitaan lähtöportilla. Kantajan maksimipainot (pään päällä tai niskassa) sai olla maksimissaan 20 kiloa. Siihen lisäksi muutaman litran vesikanistereita ja selkäreppu, niin alkoi olla kantamukset kohdillaan J

”lähtöportti Marangu routen päässä on noin 1780 metrin korkeudessa”

Heti lähtöluvan saatuamme, käynnistimme pole pole –vauhdin. Ensimmäinen päivä noustiin sademetsän syövereissä. Ensimmäinen tauko pidettiin vajaan kahden tunnin kohdalla. Take away –paketista löytyi kananrintaa, hampurilainen, banaani sekä hedelmä. Ruokatauko kesti noin 30 minuuttia, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kohti Mandara Hutia. Loppumatka hutille olikin jyrkempää sekä hidaskulkuisempaa kivikkoa. Voi vain kuvitella, kuinka liukasta sadekaudella on kivikossa ja mutaliejussa saapastella. Vuoristotaudin oireet alkoivat ensimmäisen kerran nostaa päätään päiväetapin loppuosuudella. Ensimmäisenä oireena oli todettavissa puristava päänsärky.

”lounaspaketeissa on reilusti evästä, mutta välipalojen riittävyydestä kannattaa huolehtia omilla eväillä”

Saniteettitiloja reilun 2000 metrin korkeudessa.

Mandara Hutille, joka on 2720m:n korkeudessa, saavuimme 3h 40 minuutin kävelyn jälkeen. Sisäänkirjautuminen, jossa kysytään henkilön nimi, sukupuoli, kansalaisuus, ikä ja ammatti, kuuluu jokaisen yöpymispaikan rutiineihin Marangu routella.

Mandara Hutissa on pieniä, neljän hengen lautamökkejä sekä isompi tupa, johon mahtuu ruokailemaan noin 100 henkilöä kerrallaan. Muutenkin ”ylellistä” näissä oloissa, sillä toiletit ovat varustettuja ihan posliinisilla wc –pytyillä J

Heti majoittumisen jälkeen nautimme teetä, kahvia sekä popcornia. Tässä vaiheessa olo oli aivan siedettävä. Rasituksen lopettaminen sekä tankkaus saavat olon kummasti helpottumaan.

Teen jälkeen kävimme pienellä jaloittelulla läheisen kraaterin reunalla. Lenkin pituus oli yksi tunti ja nousumetrejä kertyi noin 80.

Palattuamme jaloittelulta, päänsärky voimistui ja heikohko olo valtasi kehon. Hieman oksettava olo johti ruokahaluttomuuteen. Siltikin, täytyi muutama peruna, pari kalafilettä, alkukeitto, pari leipää, teetä sekä pari hedelmää upottaa kohti ruoansulatusjärjestelmää.

Pian illallisen jälkeen olo alkoi helpottumaan ja painelimme klo 19. Jälkeen mökkiin pötköttämään. Pimeä laskeutui seudulle heti seiskan pintaan, joten olimme valmiita yöunille, sillä herätyskello asetettiin kukkumaan klo 6.30.

Ensimmäinen päivä takana :)

1.päivän summary:

Lähtöportti – Mandara Hut

•  3h 41 minuuttia
• 8 km
•  keskisyke 108
•  maksimisyke 135
• 2195 kcal
• nousu 810 metriä (mittarin mukaan. Voi poiketa järjestäjien ilmoittamasta)

Lisäksi sopeutumislenkki:

• 1h
• keskisyke 103
• maksimisyke 126
•  517 kcal
• nousu n. 80m

PS. Harjoitusajat sisältävät tauot!

Päivä 2:

Toinen nousupäivä starttasi klo 8. aikaan. Aamurutiinit eivät poikkea juuri normaalista. Henkilökunta käy koputtamassa sovittuun aikaan mökin ovelle ja tuo samalla kuumaa vettä käsi –ja kasvopesua varten. Aamupala, tavarat kasaan ja menoksi.

Lähdimme isohkon saksalaisryhmän perään. Sekä minulla ja Karille kulki oppaat mukana koko ajan, kun muu henkilökuntamme (muut 8 henkilöä) kulkivat omilla aikatauluillaan edellämme odottamassa meitä tulevassa majapaikassa. Aamupäivä oli sateinen, joten ensimmäistä kertaa sadevaatteille oli käyttöä. Kosteutta lisäsi myös sademetsän sisällä oleskelu.

Näkymät noin 3500 metrin korkeudesta alaspäin.

Ennen lounasta aurinko alkoi paistamaan ja saimme heittää sadevaatteet päiväreppuun. Lounastimme klo 11.30 aikaan upealla näköalapaikalla. Kirkkaalla säällä taustalla näkyy Mawenzi –vuoren huippu reilun 5100 metrin korkeudessa ja alhaalla avautuu maiseman alangoille sekä Moshin kaupunkiin. Näistä näkymistä pääsimme kyseisellä paikalla tosin nauttimaan vasta paluumatkalla, sillä noustessamme usva peitto maisemat.

Päivä oli muutoinkin hyvin pilvinen ja saimme havaita nopeat säänvaihtelut. Puoliminuuttia ja täysin poutainen taivas oli niin tukossa, ettei 50 metriä pidemmälle nähnyt.

Raatokärryn jäljet. Joku on tuotu ylhäältä alas kärryillä. 

Viimeinen tunti toisen päivän osuudesta oli haastavaa. Päänsärky ja huonovointisuus iskivät jälleen päälle. Vauhtia täytyi hidastaa ja jalkoihin iski hapot entistä helpommin. Jalkojen hapotuksella ja huonovointisuudella oli nimittäin selkeä yhteys. Tasaisilla osuuksilla olo tasaantui ja meno tuntui helpolta, mutta voimakkaammat ponnistelut lisäsivät puristuspäänsärkyä.

Perille päästyämme pikainen majoittuminen ja iloksemme saimme huomata, että hollantilainen ystävämme Paul oli jälleen kämppäkaverinamme. Erittäin miellyttävä 60 –vuotias opettaja hollannista, joka tuntui tietävän kaikkien suomalaisten huippupikaluistelijoiden nimet J

Horombo Hutilla. Jaksaa hymyilyttää :)

Näkymät horombo Hutilta Kilimanjaron huipulle päin. Lähellä, mutta silti niin kaukana.

Teetä ja popcornia tuttuun tyyliin välipalaksi. Lisäksi puolikas PowerBarin proteiini –patukka. Olo alkoi taas teen jälkeen helpottamaan. Jotenkin tuntui, että lämmin juoma helpotti oloa aina tehokkaimmin. Pyysinkin jatkossa tarjoilijaltamme termospulloon lämmintä vettä, jota tuli ryypiskeltyä mökissä kaikessa hiljaisuudessa. Teen jälkeen ihastelimme mökkikylän maisemia. Alla avautui näkymät Moshin kaupunkiin ja yläpuolella taas Mawenzin sekä Kilimanjaro –vuoren huiput.

Illalliseksi nautimme pastaa ja lihakastiketta. Mukavaa vaihtelua kanan sijaan J Ilta meni mukavasti, etenkin kun pöytäseurasta uusia tuttavuuksia englannista ja espanjasta. Illallisen jälkeen kömmimme makuupussiin ja uni tuli noin 21 aikaan. Yöllä tuli taas herättyä vessaan parikin kertaa.

”yöllä joutui käymään ainakin 2 – 3 kertaa vessassa, sillä runsas nesteenjuonti sekä korkea ilmanala tuntui vauhdittavan nestekiertoa. Pieni kiusa, joka häiritsi unta”

Note to self:

• Yöllä on pimeää ja useimmiten sateista. Varaa makuusijan viereen otsalamppu sekä sadevaatteet yöllistä vessareissua varten
• Jotta öiset wc –visiitit aiheuttaisivat mahdollisimman vähän häiriötä kanssa kiipeilijöihin, asettele vaatteet makuusijan viereen niin, että ne on helppo pukea päälle pilkkopimeässä.
• Mikäli heräät yöllä ja sinulla on vessahätä, käy heti vessassa. Älä jää odottamaan kovempaa hätää.
• Muista hygienia. Käsidesi ja Savetit kuuluvat wc-varustukseen.

Päivän saldo:

•  5h 18 minuuttia
• matka n. 11 km
• keskisyke 113, maksimisyke 134
• 3356 kcal
• nousu noin 1 km
• päätöskorkeus: 3720 metriä
• kello 21. Aikaan aktiivisuusmittari näytti energiankulutusta kuluneelle päivälle 5500 kcal

Päivä 3:

”Lämmintä noin 5 – 10 astetta. Aamulla sateista ja pilvistä”

Makoillen noin 12 tuntia. Siitä ehkä noin 9 tuntia unta. Siltikin aamutuntuma on hieman väsynyt.

Aamuherätys oli hieno, sillä Kibolle päin lähtevät kantajat olivat kerääntyneet yhteen ja lauloivat sekä tanssivat Kilimanjaro –laulun tahtiin.

Käsien pesu ja aamupala, joka ei tällä kertaa oikein maistunut. Väkisellä täytyi kuitenkin tankata evästä naamariin.

Aamu-usva Horombo hutilla.

Ennen sopeutumislenkille lähtöä otimme ryhmäkuvan, jossa oli mukana koko retkikunta: 2 opasta, kokki, tarjoilija sekä 6 kantajaa. Hieno jengi ja iso rispekti kantajille, jotka urakoivat meidän valkonokkien tavarat ja eväät vuorelle.

”Oppaamme Williamin ohje oli, että sopeutumispäivänä nestettä täytyi nauttia klo 18 mennessä vähintään 3 litraa”

Sateisessa kelissä lähdimme kohti Chepra rockia. Nousumetrejä tuli yhteensä noin 400 metriä. Pientä päänsärkyä ilmeni puolen tunnin nousun jälkeen, eikä se helpottanut kunnolla missään vaiheessa. ”Seepra rokilla” näkymät olivat hienot, sillä Mawenzin (reilu 5100 metriä) huippu oli aivan vieressämme. Lisäksi musta-valkoinen Chepra –kivi, joka on noin 20 metriä korkea, oli upea ilmestys.

Chepra Rock. Veden ja mineraalien värileikkiä.

Palatessa alamäkeen, kohti Horombo hutin majapaikkaa olo ei ollut kovinkaan paha, mutta mökkiin päästyä huono olo ja pääkipu iski taas päälle. Yksi burana oli pakko ottaa, vaikka viimeiseen saakka tekee mieli vastustaa lääkkeitä.

Päänsärky alkoikin helpottumaan, mutta etova olo jäi kuitenkin päälle. Ruoka ei maistunut ollenkaan ja kananrinta jäikin syömättä. Koitin tankata perunoita sekä kasviksia ja tuoremehua, jotta energiaa jäisi edes vähän varastoon. Koska haarukallinen ruokaa upposi noin 5 minuutin syklillä, ehdimme oppaani Justinin kanssa katsella kännykältä videoitani, joita olin Jonnesta kesän aikana filmannut. Lähinnä pyöräily ja kiipeily painotteisia olivat nekin J

Ruoan jälkeen painelin makuupussiin ja otin noin 30 – 60 minuutin torkut. Herättyäni aloin heti tankkaamaan vettä termospullosta. Olo alkoikin pikku hiljaa kohenemaan.

”Horombo hutilla, 3700 metrin korkeudessa, pääsi laittamaan kotiin tekstiviestin, sillä mökkikylän kupeessa oli radiomasto”

Päivän saldo:

• 2h 45 minuuttia
• 4,72 kilometriä
• keskisyke 109, maksimisyke 137
• 1533 kcal
• nousu 375 metriä
• maksimikorkeus 4113 metriä

Päivä 4:

Aamulla herätys klo 7.00. Oli tulossa suuri päivä, sillä tavoitteemme olisi nousta ensin 1000 metriä Kibo Hutille ja sieltä levähdys ja tankkaustauon jälkeen klo 24.00 matka jatkuisi kohti Uhuru Peakia eli Kilimanjaron huippua.

Aamulla koin (jälleen) ruokahaluttomuutta, mutta syötävä olisi, mutten tulee päivän aikana ”noutaja”. Munakasta, pekonia, lättyjä, mangoa sekä kauravelliä teen kanssa. Kattaus oli kohdillaan, mutta näläntunteesta ei voinut sanoa samaa. Kahviakin olisi ollut tarjolla, mutta se ei ole maistunut kunnolla koko reissun aikana. Sen verran korkea ilmanala on vaikuttanut kahviaddiktiinkin.

Aamutoimet: vaatetta päälle ja käsien pesulle.

Aamu oli poutainen ja vuorenhuiput erottuivat selvästi lähes koko nousun ajan. Päänsärky alkoi vaivaamaan 4000 metrin korkeudessa ennen Saddle –”autiomaata”. Satula on pieni hiekkatasanko ennen jyrkkenevää nousua kohti Kilimanjaron huipun juurta. Neljäntonnin jälkeen alkoi myös huonovointisuus nostaa taas päätään. Yritin pakottaa itseni syömään energiapatukoita, mutta ei puhettakaan. Ei vain maistunut. Tässä kohtaa olisi ollut paras olla esimerkiksi glukoosi pastilleja, joita imeskellä. Geeleistä olisi saanut hyvin energiaa, mutta ajatuskin geelistä olisi saanut oksentamaan..

Viimeinen vesipiste noin 4000 metrin korkeudessa.

Pysähdyimme Saddlen jälkeen lounaalle noin tunnin matkan päästä Kibo Hutia, joka oli majapaikkamme. Ruoka ei maistunut sitten ollenkaan. Söin ainoastaan yhden kolmioleivän ja kanamunan sekä ryypiskelin pillimehun. Takana oli kuitenkin jo nelisen tuntia taivalta, joten energiatappio oli aika radikaali jo tässä vaiheessa päivää. Loppumatka Kibo Hutille olikin tuskainen. Jokainen askel tuntui työläältä ja koko ajan oli tunne, että jos huono olo vähäänkään lisääntyy, niin oksennus tulee.

Kibo Hutin basecampissa olo helpottui kun rasitus väheni. Olo tuntui jopa siedettävältä. Jaksoin tehdä jopa pienen video –päivityksen Go Prolla. Majoituimme 10 hengen huoneisiin ja huonekavereina meillä oli ryhmä espanjalaisia sekä tietenkin vanha kämppiksemme Paul. Päästyämme majoitusmökkiin vetäydyin välittömästi makuupussiin, sillä tunsin itseni väsyneeksi.

Päivä oli aika lämmin ja aurinkoinen. Taustalla Kilimanjaron huippu, Kibo.

Herättyäni, tuli tarjoilijamme kutsumaan meidät teelle ja popcornille. Olo oli kuitenkin niin huono, että tiesin syömisen olevan mahdotonta. Vetäsinkin kengät jalkaan, painelin pihalle ja oksensin mökin nurkalle. Onneksi ehdin pihalle asti!

Koitin haukata ”raitista” ilmaa hetken, ennen kuin kävin hakemassa sisältä kupin teetä. Kari oli tehnyt teen valmiiksi, joten kaappasin mukin mukaan ja painelin takaisin ulos, sillä tiesin olon olevan edelleen heikonpuoleinen. Ajattelin nojatessani ulkona mökin seinään, että on tämä aika kovaa leikkiä tulla 4700 metriin oksentelemaan J

”Hörppy ja toinen teetä. Ja saman tien oksensin ne teen ulos. Samoin ne puoli kourallista popcornia, jotka toiveikkaana nappasin mukaan painellessani ulos”.

Kari kutsui oppaamme Williamin paikalle. William antoi minulle yhden pahoinvointitabletin, jonka otettuani kömmin takaisin makuupussiin. Tabletista ei kuitenkaan ollut isoa iloa. En kyennet edelleenkään syömään mitään ja siinä meni päivällinen sitten sivu suun. Tässä vaiheessa oli selvää, ettei muutaman tunnin päästä starttaavalle loppunousulle ollut mitään asiaa. Kerroin tämän myös oppaallemme. Lopputulema oli, että Kari lähtee Williamin kanssa yöllä nousemaan kohti Uhuru Peakia ja minä lepäilen yön ajan mökissä. Aamulla starttaisimme Justinin kanssa matkan alas, kohti Horombo hutia.

Kibo Hut, korkeus 4720 metriä.

”Vuoristotaudin oireita;

• Puristava päänsärky
• Huonovointisuus (Ruokahalun menettäminen, päänsärky, oksentaminen) 
• Sormien puutuminen
• Kognitiiviset ja motoriset ongelmat
• Sykkeen kohoaminen

Yöllä herätessäni, tunsin kuinka sormien päät tuntuivat olevan puuduksissa. Samoin kurkku oli hieman kipeä ja korvassa tuntui lievää tykytystä. Sydän tuntui hakkaavan kuin kovemmallakin juoksulenkillä ja taisi siinä muutama lisälyöntikin tulla. Koitin saada unta siinä toivossa, että olo olisi aamulla parempi. Klo 23 aikaan alkoivat huiputtajat heräillä puolenyön teelle ja valmistautumaan nousuun. Kuuntelin hieman haikein mielin, mutta toisaalta tyytyväisenä, sillä juuri nyt ei olisi mitään saumoja lähteä nousemaan. Kun ei jaksanut nostaa kunnolla päätä tyynystä. Sen verran tsemppasin, että kaivelin repusta varaparistot Karille otsalamppuun.

Päivän saldo:

• 5 h 28 minuuttia
• 9.3 km
• keskisyke 112, maksimi 137
• 3228 kcal
• Nousumetrit, noin 1000m
• Klo 20 aikaan vuorokauden kulutus näytti yli 5000 kcal:ia

Päivä 5:

Heräsin klo 6 aikaan ja käväisin vessassa. Olo oli helpottunut sen verran, että oli suht. Helppoa nousta jo tolpilleen. Sovimme oppaan kanssa, että klo 7 tulee aamupala ja pian aamupalan jälkeen lähtisimme laskeutumaan. Mitä nopeammin ylhäältä lähdetään alas, sitä nopeammin olo kohentuisi.

Aamupalaksi sain upotettua pari lettua ja pari siivua vesimelonia. Teetä kylkiäisiksi ja elämä alkoi pikku hiljaa voittamaan kun sai energiat pysymään sisällä. Hampaita pestessä meinasi kuitenkin tulla oksennus, sillä hammastahna ei oikein tahtonut hivellä makuaisteja.

Kilimanjaron korkein huippu, Kibo alkaa alkaa olla takanapäin. Pilvet vyöryvät hienosti vuoren eteen.

Otin muutamat kuvat vielä basecampistä ja lähdimme Justinin kanssa aamuauringossa laskeutumaan alaspäin. Keli oli aivan huikea ja edellisen päivän kovasta tuulenvireestä ei ollut tietoakaan. Olokin alkoi heti helpottumaan, siitä merkkinä jatkuva puheensorina allekirjoittaneen ja Justinin välillä. Tahti alaspäin mentäessä oli verkkaista. Aikaa Kibolta takaisin Horombo hutille meni 3 tuntia, sillä otimme välillä valokuvia sekä pidimme pari taukoa.

Olo Horombo hutille oli jo hyvä ja tuntui, että perusenergia alkoi saavuttaa kehon. Majoittuessani aloinkin heti täyttämään matkapäiväkirjaa, sillä edellisten päivien aikana siihen ei ollut oikein inspiraatiota eikä jaksamista.

Taukopaikalla. Takana Afrikan toiseksi korkein huippu, Mawenzi.

Kari saapui Horombo hutiin klo 13 aikaan ja sain onnitella tuoretta huiputtajaa verekseltään. Hieman oli kaveri väsyneen oloinen, kuten samassa tilanteessa kaikki muutkin. Väsymyksestä huolimatta juttu luisti ja meininki oli positiivinen. Oma fiilis nousi saman tien, sillä toinen meistä pääsi huipulle asti.

Lounas nautittiin klo 14 aikaan. Bambukeittoa sekä friteerattua paahtoleipää kahvin kera. Ai että oli kyllä herkkua! Nyt ruoka maistui moneen päivään kunnolla. Ruoalla riittikin puhetta Karin huiputuksesta.

Vaikka päivällinen oli sovittu klo 18 alkavaksi, ei uni tai lepo tuntunut itselle tarpeelliselta, sillä olo alkoi tuntumaan samalta kuin merenpinnan tasolla. Nyt olisi ollut virtaa lähteä vaikka takaisin kohti Kibo Hutia, mutta minkäs teet. Siihen ei ollut mahdollisuuksia, sillä mikäli matka on sovittu tehtäväksi 6 päivässä, niin se silloin tehdään. Kiipeilijöiden tulee noudattaa tiukasti alun perin antamaansa aikataulua.

Illallisella päästiin skoolaamaan punaviinin kera :)

Illallisella oli ruokana riisiä sekä lihakastiketta. Pienenä arjen bonuksena ruokajuomana oli viiniä. Pitihän se lasillinen ottaa Karin upean nousun johdosta. Päivällisen päätteeksi oppaamme kertoi seuraavan päivän aikataulusta. Heräisimme jo 6 jälkeen ja aamupalan jälkeen starttaisimme kohti Mandara routen lähtöporttia klo 7.15. Päivällisen päätteeksi pääopas otti esille tippi –asian. Meillä oli matkavarauksen puolesta sellainen sopimus, että maksamme kiipeilystä tietyn könttäsumman ja sen lisäksi molemmat maksavat omalle oppaalle tippiä 130 – 150 US Dollaria. Tähän olimme varautuneetkin. Selvisi kuitenkin, että paikallisilla oli ihan omat käytännöt. Nyt oppaat puhuivat myös kantajien sekä kokin ja tarjoilijan tipeistä. Illallisen päätteeksi saimme lapun kouraamme, johon oli valmiiksi raapustettu palkkiot. Allaolevat hinnat koskivat Karin ja allekirjoittaneen yhteisosuutta:

Pääopas       = 180 dollaria

Apuopas      = 150 dollaria

Kokki          = 120 dollaria

Tarjoilija     = 60 dollaria

Kantajat      = 48 dollaria / kantaja

Yhteensä      = 798 dollaria

Hinta siis hieman pompsahti! Siinä se ilta menikin ihmetellessä, miten tällainen käytäntö voi olla olemassa ja siitä puhutaan vasta viimeisenä iltana. Oppaat pyysivät, että rahat luovutettaisiin aamupalalla ennen lähtöä. Ei alhaalla pääte/lähtöportilla.

Selvisi, että tippiasiat ovat erittäin sekava käytäntö. Kiipeilijät keskustelivat hölmistyneenä toisiltaan kysellen, kuinka paljon kukin maksaa tippiä retkikunnalleen. Osoittautui, että käytännössä kantajat sekä kokki ja tarjoilija eivät saa muuta palkkaa kuin tipit. Kuuden päivän työstä. Oppaat sen sijaan saisivat palkan sekä myös ko. 130 – 150 dollarin tipit. Kukainenkin.

Päivän saldo:

• 3h 4 minuuttia
• 9.4 km
• keskisyke 102, maksimi 128
• 1440 kcal
• lasku, noin 1 km

Päivä 6:

Aamulla kello soi klo 6:n aikaan. Uni maittoi todella hyvin, sillä en herännyt edes vessaan yöllä kertaakaan. Tarjoilijamme oli täsmällisesti ajoissa paikalla herättelemässä vateineen käsien pesulle. Olimme sopineet Karin kanssa, että antaisimme tippiä ainoastaan aiemmin sopimamme summan eli 150 dollaria per nuppi. Ja rahat lyötäisiin kouraan alhaalla, kun homma on pulkassa ja kontaktihenkilömme matkan järjestäjien puolesta olisi todistamassa asiaa.

Aamupalalla kerroimme päätöksestämme pääoppaalle. Hän oli luonnollisesti pettynyt, sillä hän oli tavallaan vastuussa koko ryhmästä. Myös palkkiohin liittyvät asiat olivat hänen vastuullaan. William odotti selvästi isompaa tippiä, mutta kerroimme, että maksamme sen mitä olemme sopineet ja organisaation, jolle olimme maksaneet sievoisen summan kiipeilystä, kuuluisi maksaa kantajille palkka. On selvää, että tippien maksaminen kuuluu ns. palvelulisään, mutta tällä kertaa tippipyyntö oli röyhkeä.

Aamupalan jälkeen otimme vielä muutamat kuvat ja hyvästelimme kämppiksemme Paulin. William piti pienen puheen vielä horombo hutilla ja nosti kertaalleen esille tippi-asian. Koko ryhmän edessä. Sovimme, että käsittelemme asian alhaalla.

Kantamisen mallia :)

Paluumatka Horombo hutilta portille kesti 5 tuntia. Pidimme vain yhden lyhyen tauon Mandara hutin majoituspaikalla. Koska starttasimme jo klo 7.15  viimeisen päivän osuudelle, oli taivas ”auki” ja saimme kävelyn lomassa ihailla maisemia. Ylhäällä polut olivat hieman kuurassa yöpakkasen jäljiltä, mutta saapuessamme metsävyöhykkeelle, oli polut sulat ja kuivat.

”Kiipeily oli kaikkinensa huikea kokemus!”

Miinusmerkkisiä vertikaalimetrejä alas portille tuli viimeisenä päivänä noin 2000 eli jalkojen jarrutusominaisuudet joutuivat koetukselle. Matkana viimeisen päivän etappi oli 19 kilometriä. Matkalla alas vaistosimme oppaidemme vaitonaisuuden, selvästikin johtuen tippi asiasta. Puheen lisäksi myös matkavauhti koki inflaation viimeisillä kilometrillä, sillä iskutus alkoi tuntumaan lonkissa ja varpaanpäissä. Myös minulla, vaikken ylhäällä asti käynytkään. Voin kuvitella miltä Karin jaloissa tuntui, kun joutui kahdessa päivässä laskeutumaan huipulta lähtöportille. Hyvät kengät ovat tärkeät, ei ainoastaan noustessa vaan myös laskeuduttaessa.

Portille päästyämme kirjauduimme ulos luontopuistosta. Seurasi vielä lounas oppaidemme kanssa. Paistettuja banaaneita, perunaa ja lihaa. Hyvältä maistui, varsinkin kun olo alkoi muutenkin olemaan jo selkeästi parempi. Ruoan jälkeen löimme molemmat oppaillemme kouraan 150 dollaria ja kiittelimme reissusta. Päällisin puolin jäi huikean hyvä fiilis, mutta tippien kanssa vekslailu kyllä kieltämättä teki pienen loven onnellisuuskakkuun.

Reissu takana. Ja vielä jaksaa hymyilyttää.

Automatka Kilimanjarolta takaisin Makumiraan meni maisemia katsellessa. Väsyneitä, mutta onnellisia miehiä oli Karin kotijoukot vastaanottamassa palkintorannekkein.

Viimeisen etapin data:

• 4h 53 minuuttia
• 19 km
• keskisyke 96
• kalorit 2048 kcal

Summary of climbing

• Kesto 26 tuntia 13 minuuttia
• 60 km (30 km ylös ja 30 km alas)
• 14 317 kcal / 6 pv
• Nousumetrejä vertikaalina 3000

Sen pituinen se. Kohti uusia seikkailuja.