Karin matkakertomus

Vaellus Kilimanjarolle

Pikkubussi nouti Lassen ja minut aamulla kahdeksan aikoihin hotellilta ja auton pakkauksen jälkeen olimme valmiita lähtemään kohti Kilimanjaroa ja Marangu-reitin lähtöpistettä. Matkanteko lähtöpisteeseen kesti reilun tunnin. Kirjautumiset reitille ja olimme valmiit aloittamaan seikkailumme.

Valmiina lähtöön

Aloitimme patikoinnin 29.7. 2014 klo 10.50 Marangu-reitin portilta. Kantajat olivat ottaneet jo ylimääräiset varusteemme, joten itse kävelimme vain päiväreppu selässämme. Oppaamme swahilin kielistä ohjeistusta ”pole pole” (hitaasti) noudatimme alkumetreistä lähtien.  Ensimmäisen päivän aikana kävelimme 8 kilometrin matkan, johon aikaa meni vajaat neljä tuntia. Saavuimme Mandara Hutin majapaikkaan kolmen aikoihin iltapäivällä ja olimme päivän aikana nousseet 1879 metristä 2720 metriin. Sää oli koko päivän aurinkoinen ja oli hienoa kävellä sademetsässä ilman mitään ongelmia. Kävimme välipalan jälkeen vielä ihailemassa Maundi-kraatteria, jonne piti nousta ja laskeutua 200 metriä.  Hyvän illallisen jälkeen painuimme nukkumaan hyvillä mielin noin kello 19.30.

Seuraava päivä valkeni sateisena - sademetsässä kun oltiin. Lähdimme liikkeelle aamulla klo 8.00. Noin tunnin patikoimisen jälkeen ohitimme sademetsän ja vesisadekin loppui, mutta sää oli sumuinen. Päivän aikana aurinkokin pilkahteli aina silloin tällöin ja pystyimme näkemään hieman laajemmin vuoren rinnettä. Kasvillisuus oli näissä korkeuksissa jo aika matalaa. Silloin tällöin maastossa näkyi erilaisia kukkia ja Kilimanjaron ainutlaatuisia 5-metrisiä palmuja. Noin 6 tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme uuteen majapaikkaan nimeltään Horombo Hut, joka oli kuin pieni kylä vuoren kupeessa. Olimme nyt 3720 metrin korkeudessa. Päivä oli ollut raskas ja selvästikin korkea ilmanala vaikutti jo vaeltamiseen. Tässä korkeudessa askel ei ollut enää pitkä ja pienikin ponnistelu hengästytti kovasti. Opas ilmoitti jo aamusta, että nyt pitää juoda runsaasti vettä, noin 3 -4 litraa päivän aikana, jotta elimistö toimisi näissä korkeuksissa. Päivän aikana oli patikoitu 11 kilometriä.

Päämäärä näkyvissä

Lasse, minä ja koko kiipeilyryhmämme. 2 opasta, kokki, tarjoilija + 6 kantajaa

Kolmas päivä oli sopeutumispäivä, joten saimme herätä hieman myöhemmin. Aamupala oli vasta puoli yhdeksän aikoihin. Kymmeneneltä lähdimme tutustumaan Zebra-kiville, jonne nousua oli 400 metriä. Todella hieno ja kuvauksellinen paikka, jota ei näe missään muualla.  Edelleenkin sää oli puolipilvistä, mutta koko päivänä ei satanut. Kuvamuistot napattiin Zebra-kivillä ja sen jälkeen nousimme vielä noin sata metriä, jonka jälkeen laskeuduimme takaisin Horombo Hutille. Majapaikka oli edelleen verhoutunut sankkaan sumuun kun saavuimme sinne puolenpäivän jälkeen. Matkaa kertyi päivän aikana vain 4 kilometrin verran, mutta olimme käyneet jo yli 4 000 metrin korkeudessa. Loppupäivä olikin sitten lepäämistä ja odottelua seuraavan päivän koitosta varten. Päivän aikana olin saanut kovan pääsäryn, mutta se laantui aika nopeasti otettuani päänsärkylääkettä. Edelleenkään ei ollut suurempia ongelmia nousun aikana.

Zebra-kivet on vaikuttavan näköiset

Kohti viimeistä yöpaikkaa ennen huiputtamista lähdimme aamupalan jälkeen kello 8.00. Matkaa meillä olisi patikoitavana 9 kilometriä 4700 metrin korkeuteen. Aurinko paistoi, mutta enää ei ollut lämmin, vaan meidän piti pitää jo pitkähihaista puseroa ja kuoritakkia yllä, jotta viileä tuuli ei olisi vilustuttanut. Pari tuntia patikoituamme näimme edessämme Kilimanjaron satulan, joka on tasaisempi kohta reitissämme. Maasto oli karua hiekkaa ja kivenmurikkaa. Näkyvyys oli hyvä aina Kibo Hutille saakka, joka tulisi olemaan meidän majoituspaikkamme. Itse Kilimanjaron huippua ei näkynyt, koska pilvet verhosivat sen. Yhden aikoihin oli majapaikkamme jo hyvin näkyvissä, mutta jäimme syömään lounaan matkan varrelle, koska matkaa oli vielä noin kahden tunnin verran. Kolmen aikoihin saavuimme viimein Kibo Hutille. Päätäni särki vietävästi ja jouduin ottamaan kaksi särkylääkettä ennen kuin se hellitti. Majoittauduimme nyt levähtämään 12 hengen huoneisiin, jonne oppaani William tuli hetken kuluttua kertomaan seuraavan yön suunnitelmasta. Opas kertoi, että meidän pitäisi lähteä tekemään viimeistä nousua puolilta öin, joten nyt pitää levätä ja syödä hyvin. Samalla hän tiedusteli, olinko juonut riittävästi. Olo oli suhteellisen normaali. Illallinen tuli kuuden aikoihin ja kokki kertoi, että tulisi herättämään minut klo 23.00 aikoihin, jonka jälkeen olisi aamupala sekä valmistautuminen huiputtamiseen. Illallisen jälkeen yritin saada unen päästä kiinni, mutta siitä ei tahtonut tulla mitään, koska jännitin tulevaa, sydämen lyödessä ainakin 120 kertaa minuutissa. Lisäksi kun majoittauduttiin näin suurella porukalla, niin aina joku kävi ulkona pissalla tai jutteli kaverinsa kanssa, mikä häiritsi untani.

Kibon majoituspaikka taustalla

Olin kuitenkin nukahtanut jossain välissä ja heräsin klo. 22.00. Sen jälkeen en saanut enää unta vaan jäin odottelemaan kokin herätystä yhdentoista aikaan. Kokki tuli täsmällisesti ja sain vain pientä purtavaa teen kanssa. Aamiainen oli aika kevyehkö ajatellen päivän urakkaa, mutta kokenut miehistö tietää hyvin mitä on hyvä syödä tässä välissä. Toisaalta en ollut huolissani, koska minulla oli varattu paljon energiajuomaa ja energiapatukoita mukaan päivän rupeamaa varten.

Opas tuli hakemaan minua puolenyön aikoihin ja 00.15 olimme valmiita aloittamaan viimeisen nousun. Tähtitaivas loisti yllämme ja pakkasta oli noin kymmenisen astetta kun lähdimme liikkeelle. Etenimme otsalamppujen valossa hitaasti ylöspäin siksakkia tehden, koska edessä rinne oli erittäin jyrkkää. Mukavan näköistä oli seurata, kun ylä- ja alapuolellamme muut ryhmät otsalamppuineen etenivät kiemurrellen kuin kiiltomadot kohti Kilimanjaron huippua. Aluksi homma sujui hyvin, mutta tunnin jälkeen minulla tuli jo lisäenergian tarve joten otin energiapatukan taskustani. Lisäksi join koko ajan kulauksia energiajuomaa, jotta saisin riittävästi nestettä kehooni.

Hetken aikaa noustuamme alkoi todella tuntua pientä huimausta sekä pahaa oloa, joka hidasti menoamme. Pyysin oppaalta, josko voisimme pysähtyä hetkeksi, mutta hän pyysi jatkamaan vain hiljalleen eteenpäin. Lopulta oli pakko pysähtyä, kun olo huononi koko ajan. Opas pyysi, että heti kun pääsisin taas liikkeelle, jatkaisimme matkantekoa. Etenimme pitkään pari minuuttia kerrallaan pitäen aina välillä puolen minuutin tauon ja samalla nauttien lisää energiaa. Päähän koski ja pari kertaa kävi oksennuskin suussa. Ajattelin, että nyt on pakko lopettaa tämä kärsimys ja palata takaisin majapaikkaan, jotta olo helpottuisi.

Samassa otsalampun edessä näkyi joitain lautarakennelmaa ja kohotin päätäni hieman. Edessäni oli Gilman´s point eli olin päässyt kraatterin reunalle. Oloni kirkastui hetkeksi ja tippa kävi silmäkulmassani ajatellessani, että olin päässyt tähän saakka. Yöllisestä herätyksestä olimme siis tulleet jo 5 tuntia ylöspäin ja nousseet 900 metriä. Muistelin, että meillä olisi matkaa Kilimanjaron huipulle vielä noin kilometrin verran, nousun ollessa 300 metriä, joten päätin pystyväni siihen huonosta olosta huolimatta. Jatkoimme välittömästi matkaa, mutta matkanteko oli edelleen takkuista. Pienen patikoinnin jälkeen oli pysähdyttävä haukkomaan happea, jotta jaksaisi jatkaa taas muutaman minuutin verran.

Oli vielä pimeää mutta selvästi aamu alkoi pikkuhiljaa sarastaa. Vajaan tunnin jälkeen alkoi jo nähdä hieman edemmäs ja näin jo Kilimanjaron korkeimman kohdan Uhuru Peakin (Vapauden huippu) edessäni. Matkaa sinne oli ehkä noin 400 metrin verran ja sitäkin sai kävellä vielä tovin. Viimein olimme Uhuru Peakilla ja olin saavuttanut tavoitteeni eli kavunnut Afrikan katolle. Kun pysähdyimme huipulle ottamaan valokuvia, oloni helpottui hieman ja pystyin hetken nauttimaan saavutuksestani. Muutama kuva ja yksi video auringonnoususta tuli otettua, jonka jälkeen annoimme tilaa muidenkin nauttia huipusta ja lähdimme paluumatkalle. 

Huipulla tuulee!

Paluumatkalla otin vielä paljon valokuvia ja nautin upeista maisemista lähes kuuden kilometrin korkeudessa pilvien ollessa noin kolme kilometriä alempana. Paluukaan ei sujunut helposti koska silloinkin piti ajoittain pysähtyä haukkaamaan happea, jotta jaksaisi jatkaa jälleen matkaa. Viimein yhdeksän aikoihin aamulla palasimme Kibo Hutille, jossa retkikuntamme henkilökunta tuli vastaan onnittelemaan ja juhlistamaan tilannetta tarjoten lasillisen tuoremehua koko porukalle.

Pilvet noin 3 000 metriä alempana:)

Pakollinen lepo tuohon päälle majoitustilassa ja sitten ruokaa sen päälle, sekä varusteiden vaihto. Klo 10.30 lähdimme laskeutumaan Kibolta Horombo Hutille, jonne matkaa olisi tuo 9 kilometriä. Nyt kävelin jo iloisella mielin ja olo oli helpottanut jo huomattavasti. Iltapäivällä saavuimme Horombo Hutille, jossa pääsin lepäämään kunnolla. Illallisen kokki oli jälleen valmistanut kuudeksi ja se tarjoiltiin viinin kera. Oli huippua ymmärtää, että elimistöni oli sopeutunut ohueen ilmanalaan ja saavutin yhden unelmani eli kiipesin Kilimanjaron huipulle. Sitten nukkumaan ja aamulla olisi viimeinen etappi Horombo Hutilta lähtöpisteeseen Marangu reitin lähtöportille.

Lähdimme aamuseitsemältä liikkeelle aamupalan jälkeen ja pysähdyimme laskun aikana ainoastaan Mandara Hutilla nauttimaan pientä välipalaa. Sitten jatkoimme matkaa ja hieman yli 12.00 olimme palanneet takaisin lähtöpisteeseen. Kirjauduimme ulos reitiltä ja vielä piti kirjoittaa kommentit reitistä ja taisin laittaa kirjaan, että uskomaton reitti Superia! Tämä kuuden päivän matka oli ollut uskomaton kokemus - vaikkakin erittäin raskas. Aamuisin muistan, että tälläkin hetkellä joku on siellä huipulla ja on kokenut oman onnistumisensa kavutessaan Afrikan katolle.

Minua jäi kovasti harmittamaan, että Lassen elimistö ei sopeutunut eikä hän päässyt yrittämään huipulle pääsyä, mutta tätä ei voi koskaan tietää ennen kuin kokeilee.

Lopuksi voisin todeta, että tuo huiputuspäivä oli yksi niistä unelmista, jonka halusin kokea. Jess! I was there!

Kari 

P.S. Matkaa lähtöportilta ylös Uhuru Peakille kertyi 38 kilometriä, jonka aikana noustiin 1 879 metristä  5 895 metriin. Mukana matkassa on myös Zebra- kivillä käynti sopeutumispäivänä. Askelia tuolla matkalla tuli yhteensä 128 454 kpl. Askelpituus keskimäärin 29,6 cm.